11.04.2017

Mihin digijohtajia tarvitaan?

Digijohtajan (Chief Digital Officer CDO) tehtävä on vielä uusi. Yrityspuolella jo yleistyvä, mutta julkisella sektorilla hyvin harvinainen. Digitaalisuus on tullut jäädäkseen kaikille toimialoille ja digijohtamisessa on kyse tämän digitaalisen muutoksen johtamisesta. En usko, että on enää organisaatiota, joka ei olisi havainnut muuttunutta asiakaskäyttäytymistä tai työntekijöiden odotuksia uusista tavoista hoitaa päivittäiset tehtävänsä. Sen sijaan on lukuisia organisaatioita, jotka eivät ole reagoineet muutoksiin riittävällä vakavuudella tai riittävän nopeasti. Myöhemminkin ehtii, mutta matka muihin voi olla jo kilpailumielessä liian pitkä, asiakkaat ja työntekijät ovat äänestäneet jaloillaan.

Bilotin julkaiseman CDO-barometrin perusteella digijohtajat ovat johtoryhmätasoisia muutoksen tekijöitä. Suurin osa heistä työskentelee mediaa, markkinointia tai palveluja edustavilla toimialoilla. Muutoksen lisäksi roolit rakentuvat digitaalisten palvelujen kehittämisen ja liiketoimintamallien kehittämisen ympärille. Digijohtajat keräävät ideoita monista digitaalisista ympäristöistä, asiakkailta, jopa scifi-julkaisuista. Digijohtajat ovat taitavia verkostoitujia, jotka asettavat asiakaskokemuksen arvojensa kärkisijoille. He eivät ole tietohallintojohtajia tai koodareita, heille kokonaisuudet ovat yksityiskohtia tärkeämpiä. Tekoäly, Big data, robotisaatio, pilvipalvelut, esineiden internet ja lisätty todellisuus ovat digijohtajien suunnannäyttäjiä.

Miten muutosta sitten johdetaan? Digimuutos.fi 10 huippujohtajan tarina muutosjohtamisesta toimii erinomaisena käytännön oppaana digitaalisen transformaation johtamisessa. Kirjassa digimuutosta kuvataan organisaation tai yrityksen matkaksi perinteisestä digitaaliseksi. Vinkkinä kerrotaan mm. että päätöksenteon yksinkertaistaminen auttaa toteuttamaan asioita nopeammin ja, että muutosjohtajilta vaaditaan aiempaa nopeampaa kykyä oppia uusia asioita. Huomattava on myös, että digitaalinen transformaatio kohdistuu kaikkiin organisaation osa-alueisiin, ei vain teknologiaan. Johtajan on myös viestittävä ahkerasti ja avoimesti sekä hyödynnettävä kommunikoinnissa uusia teknologioita.

Tiivistettynä Chief Digital Officer eli CDO nopeuttaa organisaation kulttuurin ja johtamisen muutosta sekä rikkoo perinteisiä siiloja organisaation sisällä ja niiden välillä. Digijohtajan tehtävä on myös vapauttaa aikaa toiminnan ylläpidosta kehittämiseen ja innovointiin. Tulevaisuuden digijohtajien on hyvä muistaa, että ajattelun muutos vaatii aikaa ja organisaatiolla on oltava rohkeutta myös epäonnistua ja siitäkin huolimatta kannustaa edelleen kokeilemaan uutta. Digijohtajan lisäksi organisaation johdon on aina ylintä johtajaa myöten itse näytettävä esimerkkiä. Todellinen digitaalinen muutos ei synny käskemällä vaan tekemällä.

Bilotin CDO-barometrin voit ladata täältä: http://go.bilot.fi/CDO_Barometri.html

Tutustu tekstissä viitattuun kirjaan: http://www.digimuutos.fi/

Toni Auvinen

Pohjois-Savon liiton digijohtaja

Jaa linkki somessa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>